Honkanummi
Honkanummi on koiriemme paratiisi Kuusjoella, Salon kupeessa. Mökkimaa, jossa eletään kirjaimellisesti kuin pellossa – ja välillä vähän metsässä ja joessakin :) Mikä tarkoittaa sitä, että koirat ovat kaiken aikaa enemmän tai vähemmän likaisia ja märkiä, mutta äärettömän onnellisia, kun saavat vapaana juoksennella. Koiraperheeseemme kuuluu tällä hetkellä 2 sileäkarvaista noutajapoikaa: Brando ja Wiljo, ja tätä kaksikkoa yrittävät ohjailla ;) Jarkko ja Elisa. Molemmat innokkaita koiraharrastajia, lähimpänä sydäntä näyttelyt, vepe, rallytoko ja nome. Mutta kaikenlaista muutakin harrastetaan koirien kanssa aina kun on aikaa.
Koiria meillä on ollut oikeastaan aina, mutta varsinainen 'flattihurahdus' alkoi vuoden 2003 syksyllä, kun hankimme ensimmäisen flattimme Eetun Majakkasaaren kennelistä, Kaarinasta. Vuoden 2006 keväällä iski uudestaan semmoinen flattivauvakuume, ettei siinä muu auttanut kuin hankkia toinen, ja silloin tuli taloomme Veeti. Veeti oli kennel Pikestar'sin kasvatti. Helmikuussa 2008 saatiin sitten Eetun tytär Luna meille vähän 'vahingossa'. Luna eleli puoli vuotiaaksi Oulussa, mutta aiemmassa perheessä iskeneen allergian takia muutti meidän poikien lauman jatkoksi. Ja eipä kolmea ilman neljättä... Toukokuussa 2008 koiralaumamme kasvoi jälleen, kun haimme Majakkasaaresta Eetun ja Lillin (Majakkasaaren Willi Pähkinä) Leevi-vauvan. Luna astutettiin talvella 2010 Rommilla (Majakkasaaren Xtra Coffee), ja tästä pentueesta otimme yhden itsellemme: Bruno syntyi huhtikuussa 2010. Brando syntyi maaliskuussa 2016 ja on Leevin ja Ilonan lapsukainen. Viimeisin, vaan ei vähäisin flattipoika Wiljo (Flat Power Sensation Lilac) tuli Brandon "pikkuveljeksi" perheeseemme syyskuussa 2019.
Maailman paras koira, suuri koirakeisari, rakkaista rakkain Eetu lähti sateenkaarisilloille syyskuussa 2014. Ihanat ikimuistoiset 11,5 vuotta Eetun kanssa kuitenkin saatiin viettää. Ilopillerimme, kaikkien kaveri Veeti lähti Eetun seuraksi kesäkuussa 2015.
Tammikuussa 2015 laumaamme liittyi keltainen flatti, kodinvaihtajatyttö Lumi, Pikestar´s Light My Fire. Ihastuttava Prinsessa Lumi oli Lunan paras kaveri ja kun kevät koitti ja jäät lähti joesta, niin oli ihan selvää missä nämä tytöt päivänsä viettivät... Lumi oli aivan yhtä vesihullu kuin Lunakin. Lumi lähti tähdeksi taivaalle joulukuussa 2016 ja Luna jouduttiin päästämään koirien taivaaseen Lumin ja poikien luokse toukokuussa 2017. Vanhat herrat Leevi ja Bruno lähtivät molemmat sateenkaarisilloille 2019.
Jaa että miksi juuri flatti? Alunperin innostuimme rodusta lähinnä sen monipuolisuuden, vilkkauden ja kauniin ulkomuodon takia. Ja flatti onkin kaiken kaikkiaan aivan ihastuttava koira: energinen, innokas, hauska, kiltti, hellä, kekseliäs, kuuliainenkin ja paljon, paljon muuta... Onhan flatti toki omalla tavallaan myös aikamoisen vaativa ja haastava kaveri, mutta hetkeäkään ei ole valinta kaduttanut – kyllä flattilauma on niin täysin vienyt sydämen.